Margareta Maria Alacoque

Margareta-Maria

Marguerite Alacoque syntyi Ranskan Versovresissa 1647. Hänet kastettiin 25. hei­näkuuta, ja hän oli tuomari Claude Ala­coquen viides lapsi. Kummina oli rouva Fautrieres-Corcheval.
Marguerite oli lapsena iloinen ja pu­helias, ja hän piti hauskaa Chrysostome­veljensä ja muiden sisarustensa kanssa. Kuitenkin jo leikki-iässä Margueritelle oli hyvin tärkeää olla loukkaamatta jumalaa. Hän tunsi Jumalan läsnäolon jo lapsena ja vetäytyi puutarhaan rukoilemaan ja mietiskelemään hänen rakkauttaan.
Mar­gueriten kummi kutsui tämän Corcheva­iin linnaan, ja tämä aika merkitsi suurta iloa, ja Margueriten rukouselämä kehittyi epätavallisen varhain.
Margueriten isä kuoli 10. joulukuuta 1655, ja silloin alkoi vaikea aika.
Claude Alacoquen sukulaiset eivät hyväksyneet Margueritea eikä hänen äitiään. Mar­guerite kesti loukkaukset nöyränä ja Ju­malan apuun luottaen. Hänet lähetettiin Charollesin urbanistifransiskaanisisarten kouluun.
Siellä hän koki ensimmäistä kertaa Jumalan sisäisen kutsun tulla luos­tarisisareksi. Sairastuttuaan vakavasti Marguerite lupasi neitsyt Marialle lähte­vänsä luostariin, ja hän parantui sairaudestaan.
Hänen rukouselämänsä oli Chrysostome-veljen kertoman mukaan intensiivistä ja harrasta: hän rukoili kaksi tuntia aamuisin ja öisin. Hän tunsi syvää yhteyttä Jeesuksen kärsimyksiin eikä tun­tenut voivansa pyytää itselleen onnea ja iloa tämän elämän aikana. Kuitenkin hän koki ajoittain suurta iloa ja lohdutusta, muuten hän ei olisi varmasti kestänyt su­kulaisten julmaa kohtelua. Hän valitsi Paray-le-Monialin luostarin. Sinne astuessaan hän kuuli Jeesuksen kutsuvan äänen sydämessään.
Visitaatiosisarten elämä oli arkista, karua ja käytännöllistä. Sisarilta toivottiin aktiivista työpanosta, mutta mystisiä kokemuksia ja ekstaasia ei pidetty suuressa arvossa. Sisarten tapa rukoilla ja mietiskellä oli erilainen, kuin mihin Marguerite oli tottunut. Rukous oli ohjelmoitua ja iksityiskohtaista Raamatun tutkistelua ja mietiskelyä. Margueriten rukous taas oli hiljaista palvontaa ja kuulostelua Vapahtajan edessä. Marguerite kuuli Jee­suksen äänen sanovan: «Audi filia et fide (Kuule, rakasta ja usko)»
Marguerite Alacoque sai lupaustensa antamisen jälkeen luostarinimekseen Margareta-Maria. Lupausten antamispäiv­ä oli täynnä armon osoituksia ja Juma­lan rakkauden kokemista. Hän sai hen­gelliseksi oppaakseen Assisin pyhän Franciscuksen, jonka esirukouksiin hän turvautui.
Margareta-Marian ilmestykset Jeesuksesta alkoivat 27. joulukuuta 1673. Jeesus pyysi häntä levittämään rakkautta ja olemaan kuin kangas, jolle hän halusi maalata kaikki kärsivän rakkautensa jäljet. Pihalla kappelin luona Margareta-Maria sai ilmestyksen Kristuksen kirkastuneesta sydämestä: jumalallinen sydän oli tulen liekkien muodostamalla istuimella. Puh­kaistu kylki oli selvästi näkyvissä palvon­ta varten, ja enkelit ympäröivät sydäntä.
Toisessa näyssä sakramentin palvon­nan aikana Kristus sanoi Margareta-Mar­ialle, että häntä loukkaa alttarin sakra­mentin häpäisy ja erityisesti vihkiytyneiden sielujen laiminlyönnit. Jeesus kehot­ti ihmisiä tekemään parannusta ja katu­maan erityisesti Kristuksen ruumiin ja ve­ren juhlaviikon jälkeisenä perjantaina. Hän sanoi etsivänsä sydämelleen uhria ja haluavansa juuri Margareta-Marian. Hän sanoi sulkeneensa tämän sydämensä haavaan. Myöhemmin Margareta-Maria sai myös haavan ja kivun rintaansa muis­tuttamaan Kristuksen sydämen rak­kaudesta ja kärsimyksistä.
Uudelle abbedissalle, äiti Saumaiselle, sisaret sanoivat Margareta-Marian ole­van väärä mystikko ja kiistivät hänen nä­kyjensä todellisuuden. Tämän sanottiin viettävän aikaansa laiskana ja hyödyttö­mänä kappelissa.
Kristus ilmestyi Margareta-Marialle erityisesti kuukauden ensimmäisenä per­jantaina kehottaen häntä valvomaan Get­semanen kuoleman tuskaa muistellen torstain ja perjantain välisen yön. Tämän ilmestyksen jälkeen, äiti Saumaise moitti Margareta-Mariaa itsekkääksi ja syytti häntä luostarisäännön rikkomisesta.
Tilanne helpottui, kun nuori jesuiitta Claude de la Colombiere (joka pari vuotta sitten julistettiin autuaaksi) saapui Paray-le-Monialiin. Hän oli luopunut lu­paavasta yliopiston opettajan urasta ja päättänyt omistaa elämänsä pyhittämiseen.
Syksyllä 1674 Kristus kehotti Mar­gareta-Mariaa uskoutumaan jesuiitalle ja paljastamaan hänelle kaikki Pyhän Sydä­men salaisuudet ja aarteet. Hän kutsui pappia uskolliseksi palvelijaksi ja täydelli­seksi ystäväkseen. Äiti Saumaise pyysi pappia tutkimaan Margareta-Marian il­mestyksiä ja hengellistä elämää. Isä Colombiere vakuutti, että tämä oli Jumalan valitsema sielu ja että hänen näkynsä ovat aitoja.

Isä Colombiere ja sisar Margareta­-Maria olivat tärkeä ase kirkon taistelussa jansenismia vastaan. Jansenistit näkivät ihmisen pahana ja perisynnin voiman suurempana, kuin kirkko opettaa. Koska ihminen heidän mielestään oli läpeensä paha, hänen ei sopinut mennä pyhälle kommuuniolle kuin harvoin ja silloin täy­dellisen katumuksen tehneenä. Jansenistit olivat tiukkoja rippikäytännössään, ja he vastustivat kiihkeästi Pyhän Sydämen hartautta. Heidän mielestään Jeesuksen Sydän ei yhtä aikaa kuvaa hänen inhimil­listä ja jumalallista rakkauttaan, joten si­tä ei siksi saanut palvoa ja kunnioittaa.
Sisar Margareta-Maria ja isä Colombiere olivat toista mieltä. He halusivat edistää Pyhän Sydämen palvontaa, ja heidän mielestään armon tilassa oleva ihminen voi ja hänen tuleekin mennä usein ehtoolliselle, kuten kirkko opettaa.
Ihmisellä on myös kyky hyvään. Lyhyesti sanottuna ihmisen ei tarvitse pelätä ja olla jyrkkä, vaan hän voi luottaa Jumalan armoon ja Kristuksen rakkauteen ja elää iloisena Jumalan lapsena ja palvelijana.
Parannuttuaan lu­kuisista sairauksista ja käytyään läpi mo­nia koettelemuksia hänet valittiin no­viisimestariksi. Margareta-Maria piti tästä työstä, ja noviisit pitivät hänestä. Hän eli lempeä mutta lahjomaton ja määrätietoi­nen opas hengellisellä tiellä. Hän kehotti sisaria luopumaan omastaan Kristuksen ja hänen sydämensä rakkauden hyväksi.
Pyhän Margaretan muistopäivänä no­viisit lahjoittivat Margareta-Marialle itse tekemänsä pyhän sydämen kuvan, jonka edessä hän voisi rukoilla. Tämä tuotti hä­nelle suurta iloa.
Pyhän Sydämen palvonta sai vähitel­len lisää uskollisia kannattajia sekä luos­tarissa että sen ulkopuolella. Jeesuksen Pyhän Sydämen liturginen juhla hyväk­syttiin koko kirkossa 1856.
Vähän ennen kuolemaansa Margareta-Maria näki näky­jä kuolleista sisarista kiirastulessa, ja hän rukoili entisten vainoajiensa puolesta. Hän valmistautui kuolemaansa erityisen retriitin avulla ja sai sairaiden voitelun.

Sisar Margareta-Maria kuoli 17. loka­kuuta 1690, ja hänen viimeinen sanasa oli: «Jeesus.» Hänet julistettiin pyhäksi 1920. Hänen vuotuinen muistopäivänsä
on 16. lokakuuta.    
Maria Leinistö


Sisar Margareta Maria Alacoquen sanoman yhteenveto oli Jeesuksen Pyhän Sydämen kaksitoista lupausta:

1. Minä annan kaikille, jotka kunnioittavat minun Pyhää Sydän­täni kaikki armolahjat, joita he tarvitsevat voidakseen oikein täyttää säätynsä elämäntehtävät.

2. Minä tuon rauhaa heidän perheisiinsä.

3. Minä lohdutan heitä kaikissa vaikeuksissa.

4. Minun sydämeni on turvapaikka heille jokaisena hetkenä, mutta erityisesti heidän kuolemansa hetkellä.

5. Minä siunaan kaikkia heidän yrityksiään runsaasti armollani.

6. Synnintekijät löytävät sydämestäni laupeuden äärettömän valtameren.

7. Välinpitämättömät tulevat uskossa palaviksi.

8. Uskossa palavat etenevät nopeasti täydellisyyden tielle.

9. Minä siunaan niitä asuntoja, joissa on minun sydämeni kuvia ja patsaita ja niitä kunnioitetaan.

10. Niille, jotka työskentelevät sielujen pelastukseksi annan armon pehmittää kovimmat sydämet.

11. Minun sydämeeni on kirjoitettu niiden nimet, jotka levittävät minun sydämeni hartautta. Ne eivät koskaan siitä häviä.

12. Minun sydämeni runsaasta laupeudesta lupaan niille, jotka yhdeksän kuukauden ajan, jokaisen kuukauden ensimmäisenä perjantaina vastaanottavat Pyhän Ehtoollisen arvokkaasti ja hartaasti, että minun kaikkivoipa rakkauteni antaa heille armon sovitettuaan syn­tinsä kuolla sekä etteivät he kuole ilman kirkon sakramentteja. Minun sydämeni on heille silloin turvapaikkana.




27 lokakuu 2010