Elämänsääntö
Jeesuksen Pyhän Sydämen pappien konstituutioiden (1986) alkuosa
Ensimmäinen osa
ELÄMÄ PERUSTAJAN KARISMAN MUKAAN
1. Hengen synnyttämä ja lähettämä veljeskunta
1. Jeesuksen Pyhän Sydämen pappien veljeskunnan on perustanut isä Jean-Léon Dehon vuonna 1878 Saint-Quentinissä. Hän on saanut armon ja lähetystehtävän kirkon rikastuttamiseksi apostolisella sääntökuntainstituutilla, joka elää hänen evankelisesta inspiraatiostaan. Veljeskunta on kutsuttu saamaan tämän karisman tuottamaan hedelmää kirkon ja maailman vaatimusten mukaan.
2. Isä Dehonin uskon kokemus
2. Tämä instituutti on saanut alkunsa isä Dehonin uskon kokemuksesta. Se on identtinen pyhän Paavalin ilmaiseman uskon kokemuksen kanssa: Minkä nyt elän lihassa, sen elän uskossa Jumalan Poikaan, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä alttiiksi minun puolestani (Gal. 2:20). Vapahtajan avoin kylki ja lävistetty sydän ovat isä Dehonille kaikkein voimakkain rakkauden ilmaus, rakkauden, jonka toimivan läsnäolon hän kokee omassa elämässään.
3. Juuri tässä Kristuksen rakkaudessa, joka ottaa vastaan kuoleman elämänsä lopullisena lahjana ihmisille ja pojallisena kuuliaisuutena Isälle, isä Dehon näkee pelastuksen lähteen. Jeesuksen ristillä avatusta sydämestä syntyy ihminen, jolla on uusi sydän, joka on Hengen elävöittämä ja yhdistynyt veljiinsä rakkauden yhteisössä, kirkossa (vrt. Études sur le Sacré-Coeur, I, s. 114).
4. Isä Dehon on hyvin herkkä synnin suhteen, joka heikentää kirkkoa, erityisesti Jumalalle omistautuneiden sielujen keskuudessa. Hän on tietoinen yhteiskunnan pahuudesta; hän tutkii tarkkaavaisesti sen inhimillisiä, henkilökohtaisia ja sosiaalisia syitä.
Tämän inhimillisen kurjuuden syvimpänä syynä hän näkee kuitenkin Kristuksen rakkauden torjumisen.
Isä Dehon on tämän väärinymmärretyn rakkauden valtaama ja hän haluaa vastata siihen elämällä läheisessä yhteydessä Kristuksen Sydämeen sekä rakentamalla hänen valtakuntaansa sieluissa ja yhteiskunnassa.
5. Tämän kiinnittymisen Kristukseen, joka kumpuaa hänen [isä Dehonin] sydämensä sopukoista, on toteuduttava hänen koko elämässään, erityisesti hänen apostolaatissaan, jolle on ominaista äärimmäinen ihmisten, erityisesti heikko-osasisimpien, huomioiminen sekä huoli korjata aktiivesti aikansa kirkon pastoraalisia puutteita. Se saa ilmauksensa eukaristisessa uhrissa ja keskittyy siihen, jotta hänen koko elämästään tulisi alituinen messu (vrt. Couronnes d’amour, III, s. 199).
3. Kirkon palveluksessa
6. Perustaessaan oblaattien veljeskunnan eli Jeesuksen Pyhän Sydämen papit, isä Dehon halusi, että sen jäsenet yhdistäisivät eksplisiittisesti apostolisen sääntökuntaelämänsä Kristuksen hyvittävään uhriin [ransk. oblation réparatrice] Isälle ihmisten edestä. Tämä oli hänen erityinen ja alkuperäinen tarkoituksensa sekä instituutin ominaisluonne (vrt. LG ja PC), se palvelus kirkolle, jonka suorittamiseen instituutti on kutsuttu. Kuten isä Dehon on itse sanonut: Nämä sanat “Ecce venio…” ja “Ecce ancilla…” sisältävät koko kutsumuksemme, päämäärämme, velvollisuutemme ja lupauksemme (Direktorio, I. 3).
7. Isä Dehon odottaa sääntökuntalaistensa olevan rakkauden profeettoja sekä ihmisten ja maailman sovinnon palvelijoita Kristuksessa (vrt. 2 Kor. 5:18). He ovat hänen kanssaan sitoutuneet parantamaan syntiä ja rakkauden puutetta kirkossa ja maailmassa ja näin toimittamaan elämänsä, rukoustensa, töittensä, kärsimystensä ja ilojensa kautta rakkauden ja hyvityksen [ransk. réparation] jumalanpalvelusta, jota hänen Sydämensä kaipaa (vrt. NQ XXV, 5).
4. Veljellinen yhteisö
8 Jeesuksen Pyhän Sydämen pappien veljeskunta on apostolinen ja klerikaalinen sääntökuntainstituutti, joka perustuu paavilliseen oikeuteen ja joka koostuu provinsseista, regioista ja riippuvaisista distrikteistä. Veljeskunnan jäsenet antavat pyhitetyn naimattomuuden, köyhyyden ja kuuliaisuuden julkiset lupaukset instituutin säännön ja normien mukaan. Kaikki ovat yhdenvertaisia samoissa sääntökuntalupauksissa, ainoa ero on palvelustehtävissä. Kristuksen jäseninä, uskollisina kiireelliselle kutsulle “sint unum” [lat. että he olisivat yhtä, Joh. 17:21], he kantavat veljellisesti yhteisessä elämässään toinen toistensa taakkoja.
Toinen osa
kristuksen seuraajina
A. KRISTUKSEN KANSSA, VALTAKUNNAN PALVELUKSESSA
1. Uskon kokemus
9. Meille on alettu opettaa kirkossa Jeesuksen Kristuksen hyvää sanomaa: olemme tunnistaneet Jumalamme rakkauden ja uskoneet siihen (1 Joh 4:16). Olemme vastaanottaneet uskon lahjan, joka on toivomme perusta; uskon, joka johtaa elämäämme ja inspiroi jättämään kaiken seurataksemme Kristusta; maailman haasteiden keskellä meidän tulee vahvistaa toivomme eläen sitä rakkaudessa. Siispä tunnustamme kaikkien kristittyjen veljiemme kanssa Hengessä Kristuksen Herraksi. Hänessä Isä on näyttänyt meille rakkautensa ja hän on yhä läsnä maailmassamme pelastaakseen sen. Kukaan ei voi julistaa “Jeesus Kristus on Herra” paitsi Pyhässä Hengessä (1 Kor 12,3).
2. Todistus Valtakunnan ensisijaisuudesta
10. Kristus, joka lähetettiin aikojen täytyttyä, suoritti palvelustehtävänsä monien edestä kuuliaisena Isälle. Ihmisen poika ei ole tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja antamaan elämänsä lunnaiksi monien edestä (Mark. 10:45). Sen kautta, että hän oli solidaarinen ihmisille uutena Adamina, hän on ilmoittanut Jumalan rakkauden ja julistanut Valtakuntaa: uutta maailmaa, joka on jo idulla ihmisten hapuilevissa yrityksissä ja joka löytää täyttymyksensä yli kaikkien odotusten, kun Jumala on kaikki kaikessa Kristuksen kautta.
Tiedämme kuitenkin, että siihen päivään saakka koko luomakunta voihkii ja kärsii, kuin synnytystuskissa. Se ei ole kuitenkaan siinä yksin: myös me, joilla on Hengen ensi merkit, voihkimme sisäisesti odottaessamme adoptiotamme, oman ruumiimme vapautumista. (Room. 8:22-23).
Kun kaikki on asetettu hänen alaisuutensa, silloin itse Poika alistetaan sen alaisuuteen, joka on asettanut kaiken hänen alaisuutensa, jotta Jumala olisi kaikki kaikessa (1 Kor. 15:28).
11. Kristus rukoili valtakunnan saapumista, joka jo nyt toimii ja on läsnä meidän keskuudessamme. Kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta hän on avannut meidät Hengen lahjalle ja Jumalan lasten vapaudelle (vrt. Room 8:21). Hän on meille Ensimmäinen ja Viimeinen, Hän, joka elää (vrt. Ilm. 1:17-18).
12. Hänessä Uusi Ihminen on luotu Jumalan mukaisesti, oikeudenmukaisuudessaa ja totuuden pyhyydessä (vrt. Ef. 4:24). Hän antaa meidän uskoa, että synnistä, epäonnistumisista ja epäoikeudenmukaisuudesta huolimatta pelastus on mahdollinen, avoin ja jo läsnäoleva. Hänen Tiensä on meidän tiemme.
13. Kaikkien kristittyjen veljiemme kanssa meidät on ohjattu astumaan Kristuksen jalanjälkiin saavuttaaksemme pyhyyden (vrt. 1 Tess. 4:7). Sillä siihen [hyvien tekojen tähden kärsimiseen] teidät on kutsuttu, koska Kristus kärsi teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, että seuraisitte hänen jälkiään (1 Piet. 2:21). Meidän sääntökuntakutsumuksemme, jolla on juurensa kasteessa ja vahvistuksen sakramentissa, on erityinen lahja Jumalan kunniaksi ja hänen Valtakuntansa ensisijaisuuden todistamiseksi.
14. Kutsumuksemme löytää tarkoituksensa täydestä ja iloisesta kiinnittymisestä Jeesuksen persoonaan. Se saa meidät seuraamaan puhdasta ja köyhää Kristusta, joka on lunastanut ja pyhittänyt ihmiset kuuliaisuutensa kautta, jota hän on osoittanut ristinkuolemaan saakka (PC 1).
Lupaamme pyrkiä täydelliseen rakkauteen ja vihimme itsemme kokonaan rakkaudelle Jumalaa ja veljiämme kohtaan.
15. Jokaiselle meistä ja jokaiselle yhteisöllemme sääntökuntaelämä on prosessi: alun armosta lähtien se kehittyy ruokkien itseään sillä, mitä kirkko Hengen valaisemana jatkuvasti ammentaa uskon talletuksesta.